Tiistai 27.3

Olivat aikaistaneet aamulla lähtöä puoli seitsemään, joten nyt oli herätys 5:50, ei meikäläisen kropalle sopiva ajankohta.

Työmaalle saavuttuani kiinnitin huomiota hiljaisuuteen, joka vallitsi tontilla. Seisokki oli tosiaan alkanut.

Aamu sujui tilanteeseen tutustuen ja urakoitsijaa haastatellen. Eivät olleet kovinkaan paljon saaneet aikaiseksi viikon aikana jonka olin poissa. Ja näytti siltä, että eivät tule saamaankaan lähiaikoina instrumenttiasennuksia eteenpäin. Iso joukko porukkaa on merivesipumppaamon kimpussa ja urakoitsijan tarmo keskittyy tähän. Merivesipumppaamolla tehdään sekä mekaanisia että sähköteknisiä töitä.

Jokunen tiimi oli tekemässä tehtaalla sähkökaapelivetohommia.

Tontilla oli kasapäin asiakkaan ns. supervisoreita vahtimassa tie-in pisteiden valmistumista.

Taustaa tähän. Nikolai oli jo toista viikkoa sitten luennoinut ja näyttänyt Navis- mallista asiakkaan edustajille tie-in pisteiden sijainnit. Näihin kahteen tilaisuuteen oli osallistunut noin 60 henkilöä.

No nyt kun laitos seisoo, niin lähes kaikki laitoksen henkilöt ovat päivävuorossa ja osallistuvat seisokkiin tavalla tai toisella. Työmaalle on muodostunut erilaisia seurusteluryhmiä, osa näkyvillä ja osa yrittää piiloutua jonkin isomman rakenteen suojaan. Ne jotka ovat muka kiinnostuneita ja ymmärtävinään mitä on menossa, niin kamerat laulavat ja Whatsupp ryhmään lähetetään kommenttia työ edistymisestä tai ennemminkin siihen liittyvistä epäselvyyksistä tai näennäisistä ongelmista.

Hannu kertoi, että ensimmäisenä seisokkipäivänä oli täysi sekasorto, kun kaikki halusivat olla osallisena asennushommissa. Tietäähän sen jo tavallinenkin taaplaaja, että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. Hannu joutui hätistämään ylimääräiset henkilöt kohteista pois, tehden sen Hannumaiseen kohteliaaseen tyyliinsä. On miehellä paksu nahka.

Olin huomannut, että urakoitsija oli vapaani aikana alkanut lipsua päiväraporttien tekeminen. Oltiin aikaisemmin jo sovittu, että joka päivä viimeistään 17:45 he toimittavat raportin siitä mitä ovat saaneet aikaiseksi. Soitin urakoitsijan edustajalle noin 17:40 ja tiedustelin raporttia, niin pirulaiset olivat jo livahtaneet työmaalta pois. Piti hiukan kovistella, Nikolai ja Juri voivat ehkä siitä sitten kertoa enemmän, sillä taisivat kuulla koko keskustelun aika selvästi.

Eilisen innoittamana innostuin illalla paistamaan naudan ulkofileettä, vihanneksia ja kasviksia, kastikkeena chilimajonesia. 400g protskua on ihan hyvä dieetti annos iltaa. Ai niin, täällä edelleenkin perus mättö päivällä on kanaa ja riisiä. Fyi faan.

 

Keskiviikko 28.3

Yöllä ja aamulla oli ollut näköjään pientä vesisadetta tai kosteutta sekä hiekkapölyä ilmassa, kun autot olivat kuorrutettu punaisella pölyllä ja valumajäljillä. Ilmakin oli punertava hiekkapölystä.

Työmaalla jatkui sama meininki. Urakoitsija teki omaan tahtiinsa tie-in kohteita ja muitakin asennuksia sekä asiakas hämmensi enemmän tai vähemmän tilannetta.

Nyt oli jo seurustelukerhojen peittely jäänyt taka-alalle, sillä nyt nämä vesselit maleksivat kuka missäkin, esimerkkinä rappuset on hyvä paikka rupatella, onhan jotain mihin ahterinsa lykkää.

Urakan osalta alkavat isoimmat teräs ja laiteasennukset olla ohi, näin ollen päästään putkisto ja muihinkin asennuksiin kiinni. Kunhan vain urakoitsija myös innostuisi niitä tekemään.

Urakoitsija innostui tänään tekemään myös instru-urakkaan kuuluvia töitä, vetäisivät viimeiset seitsemän runkokaapelia tontille. Kun he innostuvat niin silloin myös tapahtuu jotain. En tiedä, mikä oli se trikkeri, joka laukaisi moisen pyrähdyksen. Näitä pyrähdyksiä tarvittaisiin vielä 64% edestä lisää, sillä aikaa koko homman hoitamiseen on ensikuun puoleen väliin saakka.

Illalla ei jaksanut lähteä mihinkään ja kun olokin oli hiukan tukkoinen. Ilmastointi sekä kotoa saatu flunssa tekevät myyräntyötään kropassa. Sentään jaksoi läiskiä Unoa muutaman kierroksen.

 

Torstai 29.3

Olen seurannut kiinalaisen avaruusaseman kulkua taivaalla netin välityksellä. Hyvällä onnella saattaa tuo alumiinihökötys syöksyä ilmakehään näillä main ja antaa näyttävän ilotulitukset, joko suunnasta luode tai lounas. Ja tietenkin huonolla onnella niitä kappaleita tulee maahan astin, jolloin kannattaa olla nopeat jalat.

Täytyy pistää seurantasivu kiinteästi selaimeen, jaa pitääkin selvittää onko jokin hälytysjärjestelmä olemassa, josta saisi tiedon aseman saapumisesta ilmakehään.

Eilisen kaapeliveto innostuksen seurauksena, alkoi tänään runkojen kytkentätyöt mennä eteen päin. Voi kun vielä saisi jonkun pätevän instrumenttiasentajan tinttaamaan laitteita paikoilleen prosessiin. Niin ja yksi hyvä impulssiputkien vääntelijä. Huhhuh, onkohan tuo nyt liikaa vaadittu.

Torstai ovat jotenkin masentavia päiviä, no kun on tottunut Suomessa, että tehdään töitä vielä ihan kunnolla, mutta kun täällä onkin niin kuin meillä perjantai, niin nämä poistuvat työmaalta jotakuinkin puolenpäivän aikaan. Tämän jälkeen loppujen työmiesten tekeminen on enemmän tai vähemmän tehokasta.

Iltapäivä meni tilanteen selvittelyssä ja pohtiessa miten saisin ensiviikolla urakoitsijan keskittymään myös instrumentointiasennuksiin.

Illalla käytiin porukalla syömässä kaupungilla. Sai päivänsankari Nikolas päättää paikan. Paikaksi valikoitui Copacabana ravintola. Kun paikka oli selvillä, tiedettiin jo mikä tulee olemaan menu. Valittuun settiin kuuluu alkukeitto tämän jälkeen alkaa pöytä täyttyä erilaisista salaateissa, lisukkeista ja kastikkeista. Ja nyt päästään itse asiaan, paikan omistaja alkaa tuoda pöytään tasaiseen tahtiin miekkoja, joissa on eri kohdista leikattua härkää grillattuna. Samaan hintaan kuuluu se, että näistä vartaita voi syödä niin monta kuin haluaa. Härkä on Brasilialaista black angustia, juju on siinä, että aina leikataan paistopintaa, joka on maustettu merisuolalla. Eväs tässä paikassa on mitä mainioin ja ei ole hinnalla pilattu, 25 JOD/henkilö, mutta yksi heikkous on, ei saa viiniä jolla voisi korostaa hyvän grillatun lihan makua. Tämä paikka on top 3 ravintoloiden joukossa.

Pitää mainita tässä välissä, että työporukaan on liittynyt myös Valmetin edustajat Seppo ja Pekka. He hoitavat projektissa järjestelmän HW ja SW päivitykset, ja kuten aina mallikkaasti.

Palataan Nikolaksen synttäreihin, siis hän sain valita paikan ja olla maksamatta mitään. Oltiin sen verran puupäitä, että ei tajuttu muuta lahjaa hänelle hankkimaan. Näin sitä Nikolas siirtyi ikämies sarjaan, jalkapallotermiä käyttäen. ONNEKSI OLKOON.

Käytiin vielä Irkkubupissa yksillä kaljoilla. Paikka on pieni, kun mikäkin, olisiko enempää asiakaspaikkoja kuin kaksikymmentä.

Suurin osa valkonaamoista on menossa töihin huomenna, ei koske minua, kun sovittiin Jurin kanssa, että hän hoitaa perjantaivuoron.

Unta palloon niin paljon kuin vain voi, flunssainen olo ei vain hellitä.

Maanantai 19.3

Olen matkalla Suomeen viikoksi vapaalle, samalla pitää sopia komennussopimuksen jatkosta, kun nykyinen loppuu kuun vaihteeseen. Saa nähdä kuinka pitkä pätkä seuraavasta reissusta tulee, onko se viikko vai neljä. Nyt on suora Iento Aqaba - Helsinki ”turisti”-tuubilla. Jalat ei mahdu suoraksi penkkien väliin, penkit ovat asetettu todella ahtaasti lähekkäin toisiaan. Voi v...u, katsotaan minkälaisia kramppeja sitä on Helsingin päässä.

Matkasta selvittiin, kun otti ns. koiranunta palloon ja yritti olla kiinnittämättä huomiota epämukavuuteen. Kone saapui HKI-Vantaa kentän uuteen osaan josta on pitkä matka juna-asemalle. On varsin sokkeloinen kulkureitti läpi terminaalin käytävien, välillä hiukan ihmetytti opasteiden niukkuus tai niiden sijoittelu.

On se vaan hieno homma, että tuli hommattua asunto radan varresta, siis kehäradan. On se vaan helppoa sekä edullista siirtyä kentältä himaan ja päinvastoin, junan kyydissä.

 

Sunnuntai 25.3

Huomenna takaisin komennuspaikalle, samalla lennolla lähtee pp., joka on myös käyttöönottopäällikkö, Pertti. Seisokki on alkanut tänään klo 6:00, saa nähdä millainen hässäkkä on menossa, kun päästään työmaalle. Ajatuksenasi on, että tiistai-aamuna ensimmäinen tehtävä on ottaa urakoitsijan instrumentointiporukka yhteiseen aamu-”hartauteen” ja käydä läpi turvallisuuteen liittyviä asioita. Saa nähdä kuinka ottavat tämän vastaan ja kuinka se on toteutettavissa.

Komennussopimusta ei ole allekirjoitettu vieläkään, eikä vastaesitystäkään ole näkynyt. Saattaa tulla tästä seuraavasta pätkästä lyhyt vierailu. Se on ainakin varmaa, että en ilman sopimusta jatka työskentelyä vieraassa maassa.

 

Maanantai 26.3

Nyt matka Aqabaan sujui paljon sutjakkaammin ja ilman hammasten kiristelyä, kun osasin asennoitua jo lähdössä, että ahdasta tulee olemaan. Onneksi oli käytäväpaikka, niin oli hiukan tilaa jalkoja heilutella.

Aqabassa oli vastassa hiekan ja kostean ilman sekoitus. Aurinko kajastin ”verhon” takaa ja lämmin tuuli hiveli ihoa.

Kämppä on edelleen siinä kunnossa, johon sen omalta osaltani jätin, ei ollut pojat saaneet kiireiltään sitä sotkettua.

Ilta meni seuraavaa työpäivää odotellen ja kuulumisia kuunnellen sekä Filet Mignon merkeissä englantilaisessa bupissa. On se vaan hyvä annos, iso pihvi, kasviksia, perunamuusia ja maukas kastike. Ellei kaupungin paras satsi, niin ainakin top 3 listalla.

Jatketaan sähkötilasta ja sen valmistumisesta kirjoittamista, koska se antaa hyvän kuvan asioiden etenemisestä tässä yrityskultruutissa.

Katto on saatu paikoilleen ja on se mahdollisesti vesitiivis. Niin tuli sähkökeskuksista myös työmaalle kolmessa kuljetupalassa.

Jäin jossain vaiheessa miettimään sitä ”riemun ja ihmetyksen” määrää kun saada uusi ”lelu”. Näille ”idä ihmeille” tämä oli iso päivä, onhan tämä keskus noin 20% lisäys heidän keskuskapasiteettiin.

Niille jotka ovat olleet mukana isoissa projekteissa, on neljä metriä keskusta yksi pieraisu Saharassa, ei kuulu eikä häiritse muita. Sperspektiiviä, muistan kun suunniteltiin Indonesian projektissa sähkötiloja, joiden pituus oli noin sata metriä ja keskuksia oli seitsemässä rivissä sekä muuntaja alakerrassa vajaat kolmekymmentä kappaletta. Tällaista sähkötilaa voi ehkä jo sanoa isoksi. Niin ja se oli yksi nistä 30 eri osastosta, joihin suunnittelua tehtiin, joskin isoimmasta päästä.

Jätetään lainausmerkit ja jatketaan tarinaa.

Keskus tuli tontille, asiasta vastuussa asiakas, eivät juurikaan infoa projektia miten edetään, heillehän kaikki on selvää. Ensimmäinen hämmennyksen paikka. Mihin keskukset puretaan, kun projekti, jonka vastuulla on muu projektiin liittyvä nosto ja asennustyö, nämä vaativat omat tilansa, suunnittelussa ja aikataulutuksensa. Työmaapälikkönä Hannu otti tilanteen haltuun Suomalaisella jämäkkyydellä ja ammattitaidolla. Hän järjesteli asiat siihen malliin, että keskukset purettiin nostoalueelle ripeästi ja lähtivät nousemaan pala kerrallaan kohti uutta sähkötilaa. Helpottava asia tässä on, että uuden sähkötilan edessä on hyvin tilaa, vahaa kattoa, jossa voi vekslata ja pyöritellä keskuksen pätkiä, ennen sisään haalausta. Suunnitelmista poiketen uusi MCC kääntyi yhdeksänkymmentä astetta ja löysi itselleen paikan. Itseasiassa näyttää hyvältä. Pitää muistuttaa, että asiakas muutti tilan kokoa matkalla siten, että siitä tuli pitempi, kuin oli alunperin tarkoitus.

Keskus lattiaan kiinni pienen neuvottelun jälkeen, paikalliseen tapaan, paljon käsiä ja paljon matokieltä. Siinä se nyt kököttää valmiina seuraavaan vaiheeseen. Saatiin lupa asentaa hyllyt, Juha seurasi, asiakas ideoi ja asiakas esitti oman näkemyksensä asiasta. Alkuperäiset suunnitelmat lensivät kankkulan kaivoon kun keskus ei tullutkaan siihen mihin sen piti tulla.

Hiljalleen alkoivat kaapelit hinautua sähkötilaan sisää, ei sentään heti keskuksiin kiinni. Asiakas keksi taas uuden tehtävän ennen kuin urakoitsija sai luvan kytkentätöille. Keskukselle pitää tehdä uudelleen sähköiset testit jotka on jo tehtaalla tehty. Taas odotusta asennustöihin. Kaikki ne päätökset, tähän asti, jotka asiakas on tehnyt tämän keskuksen osalta, ovat viivästyttäneet sähköasennuksista usealla kuukaudella. Kun viimeinkin saatiin lupa kytkentätöille, oltiin maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

 

Otetaan tässä välissä myös perspektiiviä muihinkin tapahtumiin jota on tapahtunut talven aikana.

Iltojen iloksi hommattiin Uno-kortit joita ollaan läiskitty sillä intensiivillä, että piti hommata toinen setti, kun edellisessä alkoi olla liikaa tuntokortteja. Unokorttin peluu antaa hiukan käsitystä niistä vapaa-ajan vietto mahdollisuuksista joita täällä on. Kaupunkiakaan ei viitsi ees taas talsia ja pubissa aikaansa viettää. Joten korttien läiskiminen on ihan hyvää viihdettä lyhyiden iltojen aikana. Lyhyet siksi, että tehdään kymmenestä kymmeneen ja puoleen tuntiin töitä työmaalla sekä tämän päälle työmatka noin puoli tuntia. Jos vielä käy ruokakaupoilla ei paljoakaan jää vapaata.

Isompana muutoksena asennusvalvojien ryhmään on se, että Juha palasi takaisin Suomeen ja Juri otti hänen paikkansa sähköasennusten valvojana. Juhan työmaalta pois siirtymiseen ei liity minkäänlaisia ammatillisia syitä. Juhalle paljon kiitoksia ajasta joka vietettiin yhdessä työmaalla ja vapaalla. Päällimmäisenä jää mieleen hiljainen hihittely, kun Juha katsoi ja kuunteli komediapätkiä netin syövereistä.

Toinen iso muutos on ollut aikataulullinen. Urakoitsija on saanut kaksi viikkoa lisäaikaa asennuksille ennen seisokkitöiden aloittamista. Tähän siirtoon johtaneita syitä on useita ja en niitä ala tässä blogissa läpi käymään.

Samalla kun projekti on edennyt hitaasti, onneksi vain eteenpäin, on kevät saapunut Aqabaan. Epävakaan tammi- ja helmikuun jälkeen päivälämpötila on hivuttautunut vajaaseen kolmeen kymmeneen. Aurinko paistaa helottaa yleensä pilvettömältä taivaalta. Epävakaus tarkoittaa tässä sitä, että tuon parin kuukauden aikana saatiin muutaman kerran lyhyitä vesisadekuuroja.

Keskiviikko 17.1.

…

Perjantai 23.2

On mennyt viikkoja, kun en ole mitään tekstiä saanut aikaan. Osaksi tämä johtuu siitä, että täällä olo on tullut rutiininomaiseksi ja en oikein löydä tähdellistä asiaa josta kirjoittaisi. Toisaalta kirjoittamattomuus johtuu siitä, että kirjoittaminen vaikuttaa vaikealta ja ei vaan tule ”tahroja paperille”, eikä mikään ajatus tunnu kirjoittamisen väärtiltä.

En väitä, että täällä ei mitään tapahtuisi, jo vain kyllä tapahtuu, mutta kun tapahtumien keskiössä on asiakas, niin moraalisesti ja sopimusteknisesti asioita ei vaan voi pistää julkiseksi. Kuten eräälle kollegalle totesin, ”menee liiaksi asiakkaan ihon alle”.

Jotta jotain saisi kirjoitettua ja lukijat saisivat jonkin käsityksen missä ollaan menossa, niin kerron kuinka asiat ovat edenneet uuden sähkötilan rakentamisen kanssa. Olen aiemmin kertonut, että pari urakoitsijaa on jo käynyt yrittämässä sähkötilan rakentamista, siinä surkeasti epäonnistuen. Syyt siihen miksi näin on käynyt, jääköön nyt tässä ruotimatta, niistä voidaan, vaikka jutella vaikka kahvikupposen kera.

Tammikuun toisella viikolla sitten alkoi taas tapahtua sähkö/automaatiotilan katolla, johon edellinen urakoitsija oli saanut roudattua läjän lautoja ja muuta rakennusmateriaalia sekä valanut kuusi pilaria jo tehtyihin raudoituksiin. Nuo pilarit olivat enemmän tai vähemmän hämmentävä näky. Joskus valuun jää niin sanottuja rotankoloja, mutta tässä tapauksessa ei voida puhua rotan koloista vaan pikemmin ketunpesistä. Ei vaan yhdessä vaan useammassa tolpassa näitä koloja oli ja päivänvalo paistoi iloisesti niistä läpi.

Siis katolla alkoi liikkua uutta porukkaa, viittoiltiin sinne ja tänne sekä puhetta riitti. Juhan kanssa uteliaana tapahtumia seuraten saatiin todistaa, että rakentamisessa oli alkanut uusi yritys uuden urakoitsijan kanssa. Ensi töikseen katto putsattiin edellisen yrittäjän jäljiltä, jätettä kertyi viisi suursäkkiä, sellaisia tuhannen litran, valkoisia, pitkillä nostolenkeillä varustettuja. Seuraavaksi uusi urakoitsija toi uutta rakennusmateriaalia työmaalle, tässä oli vain sellainen pieni mutka matkassa, että he purkivat valuhiekan ja -soran sekä muut tarvikkeet väärälle puolelle rakennus kompleksia. Ei auttanut kuin lapioida materiaalit takaisin säkkeihin ja vaihtaa paikkaa, kaikki tämä käsipelin. Joitakin tarvikkeita nostettiin katolle, noin viidentoista metrin korkeuteen, nosturilla, mutta paljon tavaraa meni käsipelillä kantaen.

Työt alkoivat jo paikoillaan olevien pilareiden korjausvalamisella ja muuraustöiden valmisteluilla. Seuraavassa vaiheessa alkoivat seinien muuraamiset, materiaalina sellaiset ontot betoniharkot, 20x20x40 cm kanttiinsa. Homma näytti siltä, että nyt tulee valmista seinää nopeassa tahdissa, sitä katsellessa kiinnittyi huomio siihen, että seinään ei tullut missään vaiheessa ensimmäistäkään harjaterästankoa tukemaan seinää. Vähän siinä ihmeteltiin, että mitenköhän nuo seinät pysyvät pystyssä. Ei niitä seiniä myöskään niihin valettuihin pystypilareihinkaan millään lailla kiinnitetty. Seinät valmistuivat täyteen korkeuteensa ja näyttivät melko huterilta. Ja niinhän ne olivatkin sillä, kun joku rakennusmiehistä seinään tökkäsi, niin ne huojuivat. Ei tehnyt mieli mennä lähellekään tuota rakennusrumilusta. Seuraavana oli vuorossa seinien rappaus, kura lensi ja seinät saivat kuorrutuksen sekä sisä- että ulkopuolelta. Tällä kuralla rakentajat tekivät seinistä paikoillaan pysyviä.

Pitänee huomauttaa, että tämä vaihe ei ottanut paljonkaan aikaa ja oltiin siinä uskossa, että sähkötila saattaa valmistua jopa tammikuun aikana. Vau, saataisiin uusi MCC asennettua tilaan hyvissä ajoin ennen kaapelivetoja.

Seinät siis nousivat ylös ja saivat kuorrutuksen. Sitten alkoi katon teko, jota oltiin ihmetelty, että mistähän materiaalista se nyt sitten tehtäisiin. Tontille oli ilmestynyt I-palkkeja ja neliöterästä, ahaa ne olivat katorakenteen perusta. Ensin nostivat kolme I-palkkia paikoilleen, huterien seinien päälle, pilarit olivat taas statistin osassa. Jos nuo pilarit osaisivat ilmaista itseään, niin ne varmaan huutaisivat paikoiltaan ”että, mitä v....a me täällä ylhäällä tehdään”. Ai niin, tässä asennustyössä rakentajat eivät käyttäneet juurikaan turvallisuuteen liittyviä välineitä. Ja kun asiakkaan turvamies siitä heille muistutti, kun rakentaja liikkui noin 19 m korkeudella maatasosta ilman turvavaljaita sellaisen huteran seinän päällä. Vastaus oli, että työmies on tehnyt ennenkin noin ja on pätevä siellä kävelemään ja tekemään palkkien asennuksia. Itseäni alkoi moinen touhu hirvittämään, ja katsoin viisaammaksi siirtyä takavasempaan.

Aloin tässä miettiä, että mihinköhän tällainen asenne johtaisi meidän tuntemassa ”turvallisuuskulttuurissa”. Esimerkiksi otetaan, vaikka auton vilkun käyttö. Kokenut autoilija haluaa vaihtaa kaistaa tai ohittaa hitaamman auton, niin hänhän laittaa vilkun päälle ajoissa ilmaistakseen muille aikomuksesta tehdä ohitus tai kaistan vaihto. No, hänhän on tietenkin autokoulun aikana tämän oppinut ja autoa ajaessaan sen useasti tehnyt. Mutta ajatus siitä, että tämän minä jo osaansa, eikä minun vilkkua erään tarvitse käyttää, koska minä olen niin hyvä tässä ja olenhan sen monta kertaa aiemmin jo tehnyt. No kuski ajelee ja tekee omia manööverejä ilman että käyttäisi vilkkua, aiheuttaen hämmennystä ja vaaratilanteita muille liikenteessä kulkevien joukossa koska muut eivät oikein tiedä, että milloin kuski putoaa sieltä ”seinältä”.

Turvallista matkaa/tekemistä kaikille lukijoille, ja miettikää sitä, miten niistä arkirutiineista jotka tuntuvat itsestään selvyyksiltä voi tehdä sellaisia, että ei tarvita arkkumanua kutsua paikalle vain sen takia, että ollaan menty asenteella ”kyllä minä osaan tämä ja olen sen niin monta kertaa tehnyt, että ei minun tarvitse välittää mistään muusta”. Ai niin, eihän kukaan jätä vilkkua, ajoissa käyttämättä, saati turvavyötä kiinni laittamatta.

Palataan sähkötilaan, sillä valistushetki meni jo. Elettiin tammikuun loppu puolta. Katseltiin uteliaana, että mitähän tästä seuraa ja kyllähän siitä seurasikin. Kun alkoi hässäkkä siitä, kun projektiin kuuluvan rapputornin ylätasanteen korko ja sähkötilan oviaukon korko eivät olet yhtenevät. Torni tulee olemaan noin 20 cm korkeampi kuin sähkötilan lattiataso on. Täytyy huomauttaa, että tämän tornin kanssa on menossa myös oma toimitushässäkkä, ja sen saapuminen työmaalle saattaa hiukan viivästyä. No, tätä korkoeroa hetken nikotellessa löytyi siihen myös ratkaisu. Sähkötilan oviaukkoa siirrettiin ylöspäin ja kynnykseen sähkötilan sisäpuolelle rappunen, ”voila” hyvä tuli. Paitsi että, oviaukon yläpuolelle valettu betonipalkki oheni huolestuttavan ohkaiseksi.

No oltiin ihmetelty, että mikä tulee olemaan se valittu materiaali, jolla tila tullaan kattamaan. Myös seinät alkoivat saada väriä pintaansa. Pikkuhiljaa meille selvisi materiaali, joka oli valittu kuorrutteeksi. Paroc seinäelementti, siis sellainen jossa on kaksi ohkaista profiilipeltilevyä ja niiden välissä uretaanivaahto. Ihan oikeasti, tällaisia elementtejä nostettiin ylös katon virkaa hoitamaan. Nyt pääsi myös rakentaja asentamaan lattiamateriaalin, tuli oikein hieno kaakelilattian sähkötilaan. Elettiin helmikuun alkua, tila ei ollut valmis eikä uusi MCC:kään ollut työmaalla. Asiakas teki, kunnossapitopäällikön muodossa, katon tiiveystestin, letkuttamalla vettä katolle. Ei läpäissyt testiä, sillä vedet valuivat sähkötilaan. Joten tästä alkoi uusi hämmennyksen aika.

Tämän hämmennyksen aikana minulla oli viikon visiitti Suomessa. Kun palasin helmikuun puolivälin jälkeen takaisin työmaalle, niin kaikki oli samassa tilassa kuin lähtiessäni oli ollut, eli hämmennys ja odotus.

Tilanne oli siis edelleen se, että sähkötila ei ollut vesitiivis eikä MCC:tä näkynyt työmaalla. Lisäksi tilasta puuttuivat ovet, valaistus ja ilmastointi. Odoteltiin seuraavaa asiakkaan siirtoa sähkötilan suhteen ja nyt tällä viikolla, 8, alkoi taas tapahtua, oli ukkoa kuin meren mutaa paikalla, kädet heiluivat ja selitystä enemmän kuin suomen eduskunnassa kyselytunnin aikana konsanaan. Nosturia paikalle ja kattoa pois nostamaan. Ei tietenkään nosturilla niitä paroc-levyjä pois nostettu vaan ne lähtivät käsipelillä sieltä pois, nosturia tarvittiin teräskehikon kallistamiseen, eli katosta tuli ns. pulpettikatto. Toinen reuna kohosi kolmekymmentä senttiä ylöspäin neliöteräksiä lisäämällä. Kiilamaisiin aukkoihin tuotiin harkot, kura lensi täyttäen kolot ja aukot, tietenkin taas tyyliin ”turvallisuudesta piittaamatta” kunhan vain valmista tulee. Samalla aktivoitui ovien asennukset, karmia ja helaa paikalleen. Katseltiin touhua ja tuumittiin, että päästäänkö tällä viikolla jopa asentamaan hyllyjä kattoon. Ja näin myös tapahtui, sähköurakoitsija sai asiakkaalta luvan aloittaa hyllyasennukset. Jaa, olenkohan minä pysynyt laskuissa mukana mitenkään, että montako viikkoa ollaan myöhässä, neljä viikkoa kenties?

Pitää vielä mainita näistä rakennusurakoitsijoista tai ennemminkin heidän jättämistään rakennustarvikkeista. Tontilta löytyy läjä harkkoja, hiekkaa, puumateriaalia, mutta mikä ehkä kiintoisin läjä on, niin tontilta löytyy kymmeniä metrejä harjaterästä. Ollaan tuumittu että, kenelle ne kuuluvat ja minne niiden olisi pitänyt päätyä. Minun villi arvaus on että, ne kuuluvat jollekin edelliselle urakoitsijalle ja niiden oikea paikka olisi ollut jossain kahdeksantoista metriä ylempänä auttamassa seinä raukkoja pysymään pystyssä. Pitänee muistuttaa, että tämä on sentään maanjäristysaluetta, jossa aika ajoittain esiintyy noin neljän, viiden richterin asteikolla olevia järistyksiä. On tässä lähellä ollut, Siinain niemimaalla, 22 vuotta sitten yli seitsemän richterin asteikolla oleva järistys.

Lauantai 13.1

Rutiinilla duuniin, työmaalla hiljaista, ei asiakasta eikä urakoitsijaa (E&I hemmot ovat vielä tietämättömissä). Yritin saada aikaan jonkinlaista järjestystä tulevista töistä. Hankala keksiä mitään mistä ihan oikeasti päästäisiin aloittamaan, kun mekanistit mesoavat vielä tontilla. Teräsrunko nousee hitaasti mutta varmasti ylöspäin ja siinä samalla hilaantuvat laitteet tasoille.

Instrumentteja päästään asentamaan vasta sitten kun ritilätasot tulevat paikoilleen. On edes jokin suoja tehdä hommia uudella osalla.

Safka vaikuttaa vielä asialliselta, katsotaan kauanko tätä kestää. Niin ja kelit ovat edelleen suotuista, reilu 20 asetetta ja auringonpaistetta.

Iltapäivästä E&I urakoitsijan managerit saapuivat paikalle ja käytiin katsastamassa vanhan puolen yhden kotelon paikka. Aikovat asentaa sen huomenna, kun asentajat ovat paikalla. Näytti siltä, että viettivät aikaa tontilla kaksi tuntia. Olihan pitkä työpäivä heillä.

Illat ovat ainaista rimpuilua wlan yhteyksien kanssa. Taitaa olla niin, että yhteys ulos talosta on eri hidas sekä reitittimet vanhentuneita. Tässä maassa tarvittaisiin joku joka vetäisi nopean kuidun kaupunkiin ja kyllä alkaisi rokata.

Juha teki illalla lenkin ja kävi leipäkaupassa, jossa aika usein käydään. Tällä kertaa paikan pitäjä aluksi tiedusteli, että mistä kaukaa sitä vieras oli ja kun sai vastaukseksi, että Suomesta niin, oli alkanut esitellä leipätuotantoa. Juha sai nähdä leipäkoneen, joka tekee automaattisesti pitaleivän näköisiä lämisköjä. Olivat kovasti ylpeitä koneestaan, mutta kun työntekijä oli alkanut esitellä käsituotantoa, niin ”omistaja” oli keskeyttänyt tämän ja ohjannut Juha pois tuotantotiloista. Ja sitten se juju, tietenkin esittely kierros maksoi, yhden JOD:n.

 

Sunnuntai 14.1

Rutiinit ei petä, aamutoimen suoritus sujuu lähestulkoon silmät ummessa ja aikataulutetusti. Eli vaikka herätys pärähtää soimaan 6:20, niin silti vielä menee ainakin vartti, kun sitä oikeasti herää. Tältäköhän zombista tuntuu, kun tekee asioita unen ja valveen rajamailla?

Nyt on sitten ensimmäinen jakokotelo asennettu prosessiin, ai että tuli tukeva. Asiakas on erittäin tyytyväinen, vaikka se vaati hiukan keskustelua, että saatiin asennustapa menemään läpi.

Mutta totuuden nimissä on todettava seuraavaa. Kotelo on kyllä paikallaan ja hyvän näköinen, rosteria, kiiltää kivasti auringon paisteessa. Mutta kun kotelon sisällä ei ole kalustusta niin eipä, sillä kotelolla mitään tehdä. Siitä puuttuu läpivientinipat, riviliittimet ja muut värmeet. Ehkä onkin parempi, että kotelo on kääritty muoviin, ei likaannu eikä näy niin kauaksi. Katsotaan millainen häslinki alkaa varusteiden asentamisista.

Mekanistit ovat saaneet luvan jatkaa asennuksia niin kauan kuin päivänvaloa riittää, tarkoittaa hommien jatkamista vähän yli viiden, lisäystä normipäivään noin tunti. Vaikka valoisaa aikaa on noin kymmenen ja puoli tuntia, mutta kun aurinko nousee puoli seitsemän aikaan, niin iltasesta tulee äkäsee pimeetä.

 

Maanantai 15.1

Tänään rutiiniin tuli särö, sillä Nikolas on Ammanissa tarkastamassa putkiesivalmisteita ja me muut mentiin yhdellä autolla työmaalle. Yleensä minä ja Juha ollaan oltu valmiina lähtemään noin kymmentä yli seitsemän, kun taas Hannu on valunut kadun varteen pikkasen myöhemmin. Tänään hän oli vähän enemmän myöhässä, joten päästiin lähtemään noin kaksikymmentä yli liikenteeseen. Matkaan tuli myös lisä viivytys, kun satamasta lähti liikenteeseen tuulimyllyn potkurin lavat. No tämä viivytys ei ollut kuskin mieleen, johtuen kellokorttisysteemistä ja siitä miten tunteja kirjataan jne. Joka tapauksessa takalaita hänen osaltaan leimaukselle oli seitsemän neljäkymmentäneljä. Normaalisti kuskit ajelevat hiukan yli nopeusrajoitusten, 80-100 km/h mittarin mukaan. Nyt lennettiin 100-140 km/h vahalla Kia kotterolla, jonka ohjattavuus on valtamerilaivan luokkaa ja jousitus on nähnyt parhaat päivänsä joskus vuosituhannen alussa. Kerittiin.

Tänään oli asiakkaan edustajissa virtaa, heti aamusta kaksin kappalein ryntäs konttoriin ja pyysivät, että aloitetaan instrumenttien tarkastukset. No sovittiin, että aloitetaan iltapäivästä lounaan jälkeen, ei näkynyt enää ukkoja iltapäivästä. Siinä oli se innostus, mihin lie oli kadonnut. Ei hättiä mitiä minulla askaretta riittää. Kuten urakoitsijan toimittamien materiaalien tarkastus, nyt oli vuorossa impulssiputket ja suojaputket. Lisäksi suunnitelmia pitää plärätä läpi, jotta ymmärtää mitä on haluttu ja minnekin.

Illalla piipahdettiin kaupungilla jääkaapin täytettä hakemassa. Käytiin myös leipäkaupassa, siinä samassa johonka Juha tutusti paremmin. Bongasin pitaleivän näköisen mutta groisanttitaikinasta tehdyn evään. Oli hyvää, tuli syötyä koko lämiskä pois, kun kävelin takaisin kämpille, täytynee käydä joku päivä hakemassa lisää niitä lämisköjä, menevät hyvin aamupalasta tai kahvileipänä.

Kahvista tulikin mieleen kahvisuotimet. Täältä on vaikea löytää suodatinpapereita kahvinkeittimeen ja jos niitä on, ovat ne ihan törkeen hintaisia. 50 kpl maksaa kahdeksan JOD:ia noin kymmenen euroa.

 

Tiistai 16.1.

Aamu, pälkähti päähän, että voisihan sitä joskus syödä puuroa näin aamulla. Mutta kun ei ole puuroaineksia eikä ole muuten kattilaakaan. Tietenkin voisihan sitä heittäytyä ”Henkaksi” ja tehdä se mikrossa. Mutta kun ei ole aineksia.

Tänään päästiin tarkastamaan ne laitteet, jotka piti tarkastaa jo eilen. Sujui sutjakkaasti, kun ei niitä montaa ollut, vaikka laatikoiden koot antoivat muuta olettaa. Vermeet löysi paikkansa varastohyllystä ja jäivät odottamaan iloisempia asennusaikoja.

Urakoitsija sai asennettua seuraavan ”tyhjän” kotelon prosessiin, vanhalle puolelle. Kuten jo aiemmin ounastelin, niin ollaan tänään keskusteltu läpivientinippojen asennuksista. Odotellaan huomiseksi urakoitsijan ehdotusta siitä, miten saadaan kaikki nipat mahtumaan kotelon laippaan. Jos olisi käytössä normi instrumentointikaapelit, niin ei olisi mitään ongelmaa, mutta kun on asennuksessa armeeratut kaapelit niin tämä kasvattaa nippojen koot vähintään yhdellä pykälällä isommiksi.

Lounas, tähän asti ollut maukasta ja hyvää, mutta tänään palattiin joulua edeltäneelle tasolle. Pettymys ja jäi paha mieli. Joten lampsin töiden jälkeen noutopizzaa hakemaan, kolme JOD:ia salamipizzasta ei ole paha hinta, kun se vielä maistuukin hyvälle.

Uuden sähkötilan rakennustyöt… ei edisty… viikko mennyt eikä mitään ole tapahtunut. Alkaa pikkuhiljaa hirvittää tämä osuus.

Ilta kirjallisen tuotannon parissa ja pizzaa napostellen. Punaviini olisi ollut mukava lisä tähän, mutta eipä tullut mieleen hankkia sitä. Niin alkoholi ja Aqaba. Täällä saa erikoisliikkeistä alkoholia, joita on kaupungilla muutamia. Tavallisissa ruokakaupoissa on tarjolla alkoholittomia juomia kasapäin myös olutta. Hinnat ovat suomen hinnoissa tai hiukan alle. On täällä joitakin ravintoloita joista saa alkoholijuomia, mutta ei viitsi lähteä kaupungille hortoilee a:n vaikutuksen alaisena. Parempi napotella kämpillä ne oluet jotka jaksaa ja viitsii kantaa.