Tiistai 27.3

Olivat aikaistaneet aamulla lähtöä puoli seitsemään, joten nyt oli herätys 5:50, ei meikäläisen kropalle sopiva ajankohta.

Työmaalle saavuttuani kiinnitin huomiota hiljaisuuteen, joka vallitsi tontilla. Seisokki oli tosiaan alkanut.

Aamu sujui tilanteeseen tutustuen ja urakoitsijaa haastatellen. Eivät olleet kovinkaan paljon saaneet aikaiseksi viikon aikana jonka olin poissa. Ja näytti siltä, että eivät tule saamaankaan lähiaikoina instrumenttiasennuksia eteenpäin. Iso joukko porukkaa on merivesipumppaamon kimpussa ja urakoitsijan tarmo keskittyy tähän. Merivesipumppaamolla tehdään sekä mekaanisia että sähköteknisiä töitä.

Jokunen tiimi oli tekemässä tehtaalla sähkökaapelivetohommia.

Tontilla oli kasapäin asiakkaan ns. supervisoreita vahtimassa tie-in pisteiden valmistumista.

Taustaa tähän. Nikolai oli jo toista viikkoa sitten luennoinut ja näyttänyt Navis- mallista asiakkaan edustajille tie-in pisteiden sijainnit. Näihin kahteen tilaisuuteen oli osallistunut noin 60 henkilöä.

No nyt kun laitos seisoo, niin lähes kaikki laitoksen henkilöt ovat päivävuorossa ja osallistuvat seisokkiin tavalla tai toisella. Työmaalle on muodostunut erilaisia seurusteluryhmiä, osa näkyvillä ja osa yrittää piiloutua jonkin isomman rakenteen suojaan. Ne jotka ovat muka kiinnostuneita ja ymmärtävinään mitä on menossa, niin kamerat laulavat ja Whatsupp ryhmään lähetetään kommenttia työ edistymisestä tai ennemminkin siihen liittyvistä epäselvyyksistä tai näennäisistä ongelmista.

Hannu kertoi, että ensimmäisenä seisokkipäivänä oli täysi sekasorto, kun kaikki halusivat olla osallisena asennushommissa. Tietäähän sen jo tavallinenkin taaplaaja, että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. Hannu joutui hätistämään ylimääräiset henkilöt kohteista pois, tehden sen Hannumaiseen kohteliaaseen tyyliinsä. On miehellä paksu nahka.

Olin huomannut, että urakoitsija oli vapaani aikana alkanut lipsua päiväraporttien tekeminen. Oltiin aikaisemmin jo sovittu, että joka päivä viimeistään 17:45 he toimittavat raportin siitä mitä ovat saaneet aikaiseksi. Soitin urakoitsijan edustajalle noin 17:40 ja tiedustelin raporttia, niin pirulaiset olivat jo livahtaneet työmaalta pois. Piti hiukan kovistella, Nikolai ja Juri voivat ehkä siitä sitten kertoa enemmän, sillä taisivat kuulla koko keskustelun aika selvästi.

Eilisen innoittamana innostuin illalla paistamaan naudan ulkofileettä, vihanneksia ja kasviksia, kastikkeena chilimajonesia. 400g protskua on ihan hyvä dieetti annos iltaa. Ai niin, täällä edelleenkin perus mättö päivällä on kanaa ja riisiä. Fyi faan.

 

Keskiviikko 28.3

Yöllä ja aamulla oli ollut näköjään pientä vesisadetta tai kosteutta sekä hiekkapölyä ilmassa, kun autot olivat kuorrutettu punaisella pölyllä ja valumajäljillä. Ilmakin oli punertava hiekkapölystä.

Työmaalla jatkui sama meininki. Urakoitsija teki omaan tahtiinsa tie-in kohteita ja muitakin asennuksia sekä asiakas hämmensi enemmän tai vähemmän tilannetta.

Nyt oli jo seurustelukerhojen peittely jäänyt taka-alalle, sillä nyt nämä vesselit maleksivat kuka missäkin, esimerkkinä rappuset on hyvä paikka rupatella, onhan jotain mihin ahterinsa lykkää.

Urakan osalta alkavat isoimmat teräs ja laiteasennukset olla ohi, näin ollen päästään putkisto ja muihinkin asennuksiin kiinni. Kunhan vain urakoitsija myös innostuisi niitä tekemään.

Urakoitsija innostui tänään tekemään myös instru-urakkaan kuuluvia töitä, vetäisivät viimeiset seitsemän runkokaapelia tontille. Kun he innostuvat niin silloin myös tapahtuu jotain. En tiedä, mikä oli se trikkeri, joka laukaisi moisen pyrähdyksen. Näitä pyrähdyksiä tarvittaisiin vielä 64% edestä lisää, sillä aikaa koko homman hoitamiseen on ensikuun puoleen väliin saakka.

Illalla ei jaksanut lähteä mihinkään ja kun olokin oli hiukan tukkoinen. Ilmastointi sekä kotoa saatu flunssa tekevät myyräntyötään kropassa. Sentään jaksoi läiskiä Unoa muutaman kierroksen.

 

Torstai 29.3

Olen seurannut kiinalaisen avaruusaseman kulkua taivaalla netin välityksellä. Hyvällä onnella saattaa tuo alumiinihökötys syöksyä ilmakehään näillä main ja antaa näyttävän ilotulitukset, joko suunnasta luode tai lounas. Ja tietenkin huonolla onnella niitä kappaleita tulee maahan astin, jolloin kannattaa olla nopeat jalat.

Täytyy pistää seurantasivu kiinteästi selaimeen, jaa pitääkin selvittää onko jokin hälytysjärjestelmä olemassa, josta saisi tiedon aseman saapumisesta ilmakehään.

Eilisen kaapeliveto innostuksen seurauksena, alkoi tänään runkojen kytkentätyöt mennä eteen päin. Voi kun vielä saisi jonkun pätevän instrumenttiasentajan tinttaamaan laitteita paikoilleen prosessiin. Niin ja yksi hyvä impulssiputkien vääntelijä. Huhhuh, onkohan tuo nyt liikaa vaadittu.

Torstai ovat jotenkin masentavia päiviä, no kun on tottunut Suomessa, että tehdään töitä vielä ihan kunnolla, mutta kun täällä onkin niin kuin meillä perjantai, niin nämä poistuvat työmaalta jotakuinkin puolenpäivän aikaan. Tämän jälkeen loppujen työmiesten tekeminen on enemmän tai vähemmän tehokasta.

Iltapäivä meni tilanteen selvittelyssä ja pohtiessa miten saisin ensiviikolla urakoitsijan keskittymään myös instrumentointiasennuksiin.

Illalla käytiin porukalla syömässä kaupungilla. Sai päivänsankari Nikolas päättää paikan. Paikaksi valikoitui Copacabana ravintola. Kun paikka oli selvillä, tiedettiin jo mikä tulee olemaan menu. Valittuun settiin kuuluu alkukeitto tämän jälkeen alkaa pöytä täyttyä erilaisista salaateissa, lisukkeista ja kastikkeista. Ja nyt päästään itse asiaan, paikan omistaja alkaa tuoda pöytään tasaiseen tahtiin miekkoja, joissa on eri kohdista leikattua härkää grillattuna. Samaan hintaan kuuluu se, että näistä vartaita voi syödä niin monta kuin haluaa. Härkä on Brasilialaista black angustia, juju on siinä, että aina leikataan paistopintaa, joka on maustettu merisuolalla. Eväs tässä paikassa on mitä mainioin ja ei ole hinnalla pilattu, 25 JOD/henkilö, mutta yksi heikkous on, ei saa viiniä jolla voisi korostaa hyvän grillatun lihan makua. Tämä paikka on top 3 ravintoloiden joukossa.

Pitää mainita tässä välissä, että työporukaan on liittynyt myös Valmetin edustajat Seppo ja Pekka. He hoitavat projektissa järjestelmän HW ja SW päivitykset, ja kuten aina mallikkaasti.

Palataan Nikolaksen synttäreihin, siis hän sain valita paikan ja olla maksamatta mitään. Oltiin sen verran puupäitä, että ei tajuttu muuta lahjaa hänelle hankkimaan. Näin sitä Nikolas siirtyi ikämies sarjaan, jalkapallotermiä käyttäen. ONNEKSI OLKOON.

Käytiin vielä Irkkubupissa yksillä kaljoilla. Paikka on pieni, kun mikäkin, olisiko enempää asiakaspaikkoja kuin kaksikymmentä.

Suurin osa valkonaamoista on menossa töihin huomenna, ei koske minua, kun sovittiin Jurin kanssa, että hän hoitaa perjantaivuoron.

Unta palloon niin paljon kuin vain voi, flunssainen olo ei vain hellitä.